Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat

Kuva: Stresa Kustannus

Vuonna 2019 julkaistu Kunnes jalkasi kantavat on Pirjo Puukon esikoisromaani. Häneltä on julkaistu myös kiitetty novellikokoelma Mutkanlukutaito (Stresa Kustannus 2017). Romaanissaan kirjailija jatkaa tarkkanäköistä ja inhimillistä ihmiselämän kuvausta.

Romaani kulkee eri aikatasoissa seuraten kahden näkökulmahenkilön, äidin ja tyttären, elämänkulkuja. Elli syntyy 1900-luvun alkupuolella köyhään taloon Itä-Suomessa, hänen tyttärensä Anita sodan jälkimainingeissa. Ellin lapsuus ja nuoruus on taistelua paremman elämän puolesta, sotavuosiin uponnut nuoruus ja toteutumattomat unelmat tekevät hänestä tunteita näyttämättömän selviytyjän. Anita varttuu Helsingissä, kaukana itäsuomalaisesta roudasta, ja hän elää aivan toisenlaista nuoruutta kuin äitinsä. Molempia yhdistää kuitenkin naiseksi kasvaminen, synnytys, jota kirjan kannen rinnakkain olevat kohdut kenties esittävät.

Pidin kirjan ilmavasta kielestä ja kerronnasta, ne olivat tuttuja jo Puukon novellikokoelmasta. Aikatasot olivat mielestäni toimivia, joskin Anitan nykyhetkeen kirjoitetut ajatukset jäivät jotenkin irrallisen oloisiksi. Kirjailija on käyttänyt hyvin elävää kieltä kuvatessaan erityisesti itäsuomalaista maaseutua, pidin murteen ja kuvailujen käytöstä. Lapsuusajan kerronta on yksinkertaisempaa, ja tyyli muuttuu kertojan kasvaessa aikuiseksi. Historiallisiin yksityiskohtiin on kiinnitetty paljon huomiota ja kirjailija on varmasti tehnyt paljon taustatyötä. Ne tekevät mikrohistoriallisen näkökulman eläväksi. Maailma ja historia lepattavat taustalla kuin kaitafilmi.

Itse sain paremmin kiinni Ellin elämästä ja tarinasta, Anitan tarina jäi ulkokohtaisemmaksi. Kirjan rakenne on kohtausmainen, tarina etenee, ja loppuun on sommiteltu yllättävä juonenkäänne. Uskon, että monet sukupolvi-, kehitys- ja historiallisista romaaneista kiinnostuneet pitävät tarinasta.

Kirja on arvostelukappale.

Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat. 305 sivua. Stresa Kustannus 2019. Kannen kuvitus: Amelia Nyman.

Muualla kirjoitettua:

Elämä on ihanaa

Kulttuuri kukoistaa

Kirja vieköön!

Kirjojen kuisketta