Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Kuva: Tammi

Elly Griffithsin Siniviittainen nainen (Tammi 2020) jatkaa suosittua Ruth Galloway -dekkarisarjaa. Kyseessä on jo kahdeksas osa mysteereitä, rikoksia, arkeologiaa ja ihmissuhteita tarjoavassa tarinassa. Kirjasarja ampaisi myös suomenkielisen lukijakunnan suosioon, ja teoksia on suomennettu Anna Kangasmaan toimesta hurjaa vauhtia (kiitokset suomentajalle siitä, että vauhti ei ole vaikuttanut laatuun). Ensi keväänä on luvassa yhdeksäs osa, jota alan jonottaa kirjastosta heti kuin mahdollista.

Sarjan päähenkilö on yliopistolla opettava forensinen arkeologi Ruth Galloway, nelikymppinen yksinhuoltaja, jonka ihmissuhteet ovat enemmän tai vähemmän sotkussa, ja hänen ympärillään on enemmän tai vähemmän epätäydellisiä ihmisiä. Siinä varmasti piileekin yksi sarjan suosion salaisuuksista, sillä rosoiset ihmiset tarjoavat lukijoille enemmän tarttumapintaa kuin kiiltokuvat.

Tämänkertaisessa tarinassa liikutaan Walsinghamissa Norfolkissa. Hautuumaalta löytyy surmattu nainen jos toinenkin, ja sarjan keskeinen henkilö komisario Harry Nelson alkaa tiimeineen tutkia rikoksia. Kylä on tunnettu uskonnollinen pyhiinvaelluspaikka, ja rikoksessa on uskonnollisuuteen liittyviä piirteitä. Tekijäksi on tarjolla monia epäilyttäviä henkilöitä, mutta saadaanko hänet ajoissa kiinni?

Pidän tästä sarjasta kovasti, etenkin epäsovinnaisesta päähenkilöstä, joka kulkee omaa tietään. Tällä kertaa en oikein päässyt juoneen mukaan, sillä aiempien osien perusteella odotin Ruthilla olevan tarinan päärooli. Tämä tarina oli kuitenkin Nelsonin heiniä. Jännitysmomentitkaan eivät olleet järin voimakkaita, sen sijaan ihmissuhteita puitiin paljon. Rikokset, vaikka niitä kuinka tutkittiin, jäivät hieman sivuseikoiksi. Yksi sarjan punaisista langoista ja Ruthin ja Nelsonin suhde, ja itse ainakin odotan joka kirjan kohdalla, kuinka se kehittyy. Siinä piilee sarjamaisen tarinan vahvuus ja heikkous. Jotta sarja voi jatkua, ei heidän suhteensa voi kehittyä ja asiansa ratketa, koska se katkaisisi keskeisen jännitteen. Kahdeksannessa osassa on kuitenkin jo selvää, että keskeiset sivuhenkilöt kasvavat ja kehittyvät, vievät elämäänsä eteenpäin, mutta päähenkilö on edelleen jossain epämääräisten tunteiden limbossa. Kontrasti on aika suuri, ja alkaa viedä uskottavuutta. Silti on vaikea sanoa, kuinka kirjailijan pitäisi asia ratkaista. Odotan siis yhdeksättä osaa mielenkiinnolla.

Suosittelen kirjaa Ruthin ja hänen lähipiirinsä ystäville. Arkeologiaa on tässä teoksessa vähemmän, mutta historiaa ja mystiikkaa sitäkin enemmän. Vaikka kyseessä on sarja, tässäkin vaiheessa pääsee mukavasti hyppäämään kyytiin. Ja kun on kyseessä cozy crime, kirjaa voi lukea tai kuunnella turvallisesti myös synkkänä ja myrskyisenä yönä oksien raapiessa ikkunoita.

Kirjaston kirja.

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen. 362 sivua. Tammi, 2020.

Muualla kirjoitettua:

Luetutnet.

Jonnan lukunurkkaus.