Mia Myllymäki: Väkevä mieli

Kirjailija Mia Myllymäen esikoisteos on vahva kuvaus maailmasta, jossa ihmiset yrittävät selvitä parhaan kykynsä mukaan viranomaisten, sukujaottelujen, uskonnon ja lääkkeiden puristuksessa. Tarinassa eletään joko tulevaisuutta tai vaihtoehtoista nykypäivää, ajanlasku on kuitenkin lähtenyt nollasta käyntiin tuhoisien sotien jälkeen. Päähenkilö on juuri opintonsa päättänyt nuori nainen, Kefa, joka on palannut kotikaupunkiinsa. Vähävarainen Kefa ei ole onnettomuudekseen syntynyt… Jatka lukemista Mia Myllymäki: Väkevä mieli

Naamiot

Naamiot on Osuuskumman julkaisema uunituore antologia, joka nimensä mukaisesti tutkii erilaisia naamioita. Antologian yhdeksän kirjoittajaa luotaa jokainen omasta näkökulmastaan naamioita ja niihin liittyviä rooleja, joita jokainen kannamme. Vaikka ympäristöt ja eletty aika vaihtuvat reaalimaailmasta fantastiseen, maapallolta avaruuteen ja menneestä tulevaisuuteen, naamiot kulkevat mukana. Antologian aloittaa Katri Alatalo novellilla Särö. Tarina on psykologisesti luotaava kuvaus aavikkomaailmasta,… Jatka lukemista Naamiot

Taru Kumara-Moisio: Taniwha

Kuva: Osuuskumma Pirkanmaalaisen kirjailijan Taru Kumara-Moision toinen teos Taniwha (2019) on maagisrealistinen tarina suomalaisesta perheestä, joka muuttaa vuodeksi Uuteen-Seelantiin.  Kymmenvuotias Ella, opettaja-äiti Heli ja IT-asiantuntija-isä Pasi lähtevät seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä. Kun elämänhalu ja –pelko vuorottelevat, ihmiset lähentyvät ja loitontuvat toisistaan. Miten käy perheen ja ystävien? Kirjailija kertoo tarinaa Ellan ja Helin näkökulmista. Ella… Jatka lukemista Taru Kumara-Moisio: Taniwha